|
|
|||
|
22.08.2008 - 18:50
![]() Vain yksi voi olla ensimmäinen. Jääräpäinen, ensimmäinen sana mikä nyt sattui tulemaan Pipsasta mieleen. Sitä hän oli! Monni, (yksi monista lempinimistä) oli koko perheen ja kaikkien kaveri. Kaikki vieraat tervehdittiin ja kaikkien koirien kanssa tultiin toimeen. Iloinen, reipas, villi.. Ihan loppuun asti jaksoi leikkiä pikku tyttöjen (Flipan ja Pepin) kanssa. Suuri persoona jollaista en tule koskaan enää saamaan. Pipsa opetti minulle paljon ja kasvatti, maailman kiltein ja viisain. Ihan pienestä asti se oli viisas, keksi kyllä aina keinot, että sai pitää oman päänsä. Ahne oli kuin mikä ja ruuan perään ihan mahdoton. Monni kuuroutui noin kahdeksan vuotiaana jonka jälkeen se totteli käsimerkkejä. Ja se taito miten hyvin se luki minua.. Viimeisenä kesänään (05) Monnille kasvoi kainaloon patti joka suureni nopeasti. Kasvain olisi leikattu, mutta kun keuhkoista otettiin röntgenkuva löytyi sieltäkin kasvain. Syyskuussa käytin sen uudelleen kuvauksissa ja kasvain oli kasvanut n. 2cm. Loppukuusta taistelijamme alkoi yskimään ja näin kuinka se antoi jo periksi. Tein raskaan ja ainoan oikean päätöksen joten Pipsasta tuli koiraenkeli 26.09.05. Olen todella kiitollinen, että sain elämääni Pipsan kaltaisen koiran. Pipsa opetti kuinka pyyteettömästi toista voi rakastaa. Ja jälkeenpäin olen entisestään oppinut arvostamaan Monnia ja sitä luonnetta. Sen saattoi viedä mihin vain eikä se hetkahtanut mistään. Molemmat pennut se otti hienosti vastaan ja oli enemmän kuin hyvä esikuva niille. Minua se palvoi ja minä sitä. Yhdessä me kasvoimme.. tasapainoinen, sitä se tyttö oli. Näyttelyissä kävimme ja tietenkin kokeilimme myös junior handleria. Agilityssä jossa jopa yksissä epävirallisissa kisoissa ja tokoa harrastimme. Jälkihommia kokeilimme myös kerran. Vieläkin on kamala ikävä rakasta Monnia. Ikävän kanssa vain oppii elämään... Luopuminen on suurinta rakkautta. ![]() ![]() Pipsa. ![]() ![]() Flippa, Pipsa ja lelu Peppi. ![]() ![]() Kiitos Pipsa yhteisistä vuosistamme. Rakastan sinua ja kaipaan. -Marja. Antaa kyynelten virrata, antaa itkun tulla. Antaa sydäntä pakottaa, antaa ajatusten sattua. Kun suru on kohdannut, lamaannuttanut, mykistänyt. Kyyneleet pesevät, itku hoitaa. Sydän aina tuntee ja ajatukset tekevät surutyötä. Surutyö on hyvästijättöä ja luopumista. Luopumista siitä mitä emme koskaan omistaneetkaan, vaan saimme pitää määräajan lahjana. Pipsa koiranetissä. |
|||